stuff

l

2011/01/22

White Party / 2011

Harrastimme uudenvuoden vaihdetta vaihteeksi Helsingissä, sillä joku retardi sai päähänsä että on ihan älyttömän hyvä idea osallistua bileisiin, jotka a) kuulostavat rasistisilta b) eivät oikein sovi ihmisille, joiden luontainen ihonväri on kellertävän valkoinen.

Tämä postaus on tietenkin suunnattoman ajoissa, sillä olemme ihmisiä jotka ylipäätään ovat ajoissa kaikkialla ja kaikessa. Meillä on kuitenkin erittäin hyvä syy häkeltyä ja vaieta kuukaudeksi ja unohtaa kaikki muu. Saatte todennäköisesti sydäntäsärkevän reportaasin tästä kaikesta myöhemmin, mutta nyt palatkaamme hetkeksi aikaan, jolloin kaikki oli vielä hyvin.

Toisin kuin yleensä, ystävämme Canon ei ollut mukana, joten Elina lainasi ystävällisesti omaa pikkuräpsyään, joka itse asiassa toimi humalatiloissa paremmin kuin minkään pikkuräpsyn kuuluisi. Kiitos sen, voin jakaa nämä upeat kuvat.

Elina tekee ruokaa. Henkilökohtaisesti yksi paikallesaapumisen syistä oli nähdä Elinan tekevän ruokaa.

Ei siinä mitään että ruoka näytti paskalta. Kirjaimellisesti. Kyllä se hyvää oli, mutta.

Epäilevät tuomaat epäilevät kurkkuja. (Kati vasemmalla, jos ette tunnista.)

Sanon vaan että voiko terveellisemmältä näyttää.

No-ho Tranny Boy Design eläytyy hiuksiin.

"Miten sä voit näyttää siltä että isket ihmisiä vaikka sun kasvot ei näy?"
Elinasta .. en vaan tiedä.



En ole aivan varma miksi kiipeilin sohvalla.
Kai on huolissaan kampauksesta.

Huomattavaa on, että tässä vaiheessa mulla oli 2 mukia, joista vuoron perään join vodkaa.

Kaksi mukia. Elinasta en ihan oikeasti tiedä.

Sitten oli kurjaa. Ehkä tämä oli se vaihe illasta kun Kai alkaa kertoa traagisia keinulapsuustarinoitaan.

~dtm~

vain yksi muki (kerrallaan)

Siis kun en ihan oikeasti tiedä. Pääasiallinen hämmenykseni on se, mitä Elinalle tapahtui. Miksi sen käsi on mun rinnalla? :(

Napattiin pari pseudo-heteroa mukaan. Kai viihtyi niiden seurassa vähän liian hyvin. Nanna näyttää myös hieman liian onnelliselta, mutta ei.. ei mennä siihen. Eikä noihin jaettuihin sydäntarroihin.

Sitten kukaan ei enää ottanut kuvia sillä kaikki olivat hilpeitä.
En ymmärrä miten selvisin takaisin Myllypuro-ghettoon, mutta aamulla oli kuitenkin jäätävin krapula koskaan. Tiedättekö sellainen, että kun liikauttaa kättä sentin, on varma että kuolee? Sellainen, että kun ajattelee liian lujaa, on varma että kuolee? Sellainen.

Lopuksi koko illan summaava kuva, koska se ahdistaa ja hämmentää neitseellistä mieltäni liikaa ja haluan jakaa tämän trauman kaikkien teidän kanssanne.

apua.



ai niin:
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2011 
olkoon se kaunis ja hämmentävä. 

Laittaisin tuohon jotain vilkkuvaloja jos osaisin.


- nina