stuff

l

2010/11/29

Homokatsaus, osa I: Kuinka kirkon tulisi suhtautua..?

Olen täällä Jyväskylän metsissä pohdiskeltuani päättänyt ehdottomasti olla sitä mieltä, että homoista ei ole keskusteltu tarpeeksi. Ensin nostetaan esille joku homoilta, sitten joku heteronnäköinen homo piipittää Youtubessa, Jouko Piho antaa muutamia asiallisia kommentteja ja Räsänen sai niin paljon kukkia että piti blogimerkintä asiasta kirjoittaa.

Sitten tuli hiljaista.
:(

Olen nimittäin hukassa tämän koko homoasian kanssa. Identiteettini on hajalla - en sitten kuitenkaan saanut selvyyttä siihen, olenko rakastettava ja ihana ihminen rekkalesbonakin, vai johtuuko tämä syntinen, irstas ongelmani lapsuudenaikaisesta altistumisesta populaarimusiikille (ABBA..) ja/tai siitä, että joku pudotti minut lattialle pää edellä kun ei jaksanut pidellä käsivarsillaan (olin ihan suunnattoman lihava vauva).

Uskon, että moni muukin kokee samaa.
Uskon, että ongelmaamme löytyy vastaus kansan syvistä riveistä.

Näin ollen esittelemme:

HOMOKATSAUS
Aloitan hillitysti, etten säikytä pois yhtään 1-3 lukijastamme, joista kukaan ei kuitenkaan kommentoi.

OSA 1: TUIMA SAMMAKKO ja PROVOSOITUNEET HOMOT

Mikä/missä? Kyseinen mielipidekirjoitus on julkaistu upeassa journalistisessa helmessä, eli Kuopion kaupunkilehdessä 10.11.2010. Kyseistä lehteä pääsee ihailemaan tästä hennosti napauttamalla: joskin erityisesti suosittelen seuraavaa, eli 17.11 lehteä, jossa on riistetty tiukka uutisvoitto otsikolla KOVANA AAMUSTA ILTAAN (ei liity homoihin?)


Hyvä herra/rouva/muumikä? I.T.S,

Myöntänette, että nimenne "I.T.S" on jokseenkin etäinen. :(
En tiedä, mitä haette sillä: kenties halusitte referoida nimenne muun nimimerkin puuttuessa. Se sopii lehden sivuille, mutta nyt, kun haluaisin käydä rehellistä dialogia kanssanne, se on hieman hankalaa.

Tuskin pahastunette, jos läheisyyden tunteen vuoksi hahmottelin teille uuden nimen. Tein sen aina arvostettavalla Sudenpentukenraaliarvonimigeneraattorilla , jonka mukaan olisi kunnioitettavaa kutsua Teitä "Itsepintaisen Tuimakatseiseksi Sammakkomieheksi".

Olen samaa mieltä kanssanne: kyllä homo asiaan täytyy saada selvyys. Ymmärrän kyllä, että Arkkipiispa ja piispatkin ovat epämääräistä mieltä tämän kaiken ruljassin keskellä, mutta että eri mieltä keskenään? Kyllä nyt kirkon tulisi vähintäänkin ottaa joku kanta ja pakottaa piispansa pysymään siinä.

Huolestuttavaa on se, miten viittaatte siihen, ettei heteroilla ole enää oikeutta omaan mielipiteeseen tässä homotornadon keskellä. Ei nyt tarvitse kaikenmaailman homojen ja päättämättömien friikkien siitä provosoitua, että kunnon heterolla on Mielipide johonkin asiaan.

Sitä paitsi. Teitä mukaillen: ne heterot, jotka provosoituvat vahvoista ja rehellisistä mielipiteistä, eivät vain ole itsekään tajunneet mitä mieltä ovat - homojen provosoimia kaikki! Jos tajuaisivat, tajuaisivat myös olevansa väärässä!

Onkohan kirkolla ja aggressiivisilla, provosoituvilla homoilla jokin salaliitto, kun ovat tuolla tavalla saaneet aikaan tilanteen, joka on yksiselitteisen ja selittämättömän kummallinen? Voi, kun kanssanne voisin tästä tarkemmin keskustella. Jokin homoyhtymä tässä nyt on varmaan takana, jos puolet Suomen kansasta vaeltaa ristiriitaisuudessa, epämääräisyydessä ja tietämättömyydessä omista mielipiteistään :O Myös PIISPAT.

(Ei sitä kummallisuutta tarvitse sen tarkemmin määritellä, kyllä minä ja sinä ja Tuima ja kaikki päättäväiset heterot tämän tajuavat. Kummallinen on kummallinen, piste. Ei kuule tarvii provosoitua.)

Loppuun haluaisin vielä erityisesti mainita, että olette jalo olento, Tuima. Sallisitte kuitenkin homojen edelleen tulla kirkkoon tästä kaikesta provosoinnista ja aggressiivisesta käytöksestä huolimatta. Miten jaloa!

Anteeksi kun provosoimme :( Sellaisia me olemme, me.

PS. Miten sen kirkon nyt sitten tulisi suhtautua.....?

Kunnioittavasti, Nina

6 comments:

  1. Nauroin ääneen ja sylkäisin vahingossa omenaa näytölle. Anteeksi.

    LERRI

    ReplyDelete
  2. En sinua, arvoisa Nina, tunne juuri nimeksikään, mutta arvostan syvästi loistavaa huumoriasi, niin vakavissasi kuin asian suhteen oletkin. <3

    ReplyDelete
  3. Mikä lukijavyöry. Homot ovat kiinnostavia eläimiä.

    Kiitos lämpimistä osanotoistanne. <3

    Elina: sua vaan vituttaa että näytät heterolta.
    LERRI: hyi.


    - N

    ReplyDelete