stuff

l

2013/09/04

ONNEA TURUN PALO 186 vuotta!

JÄTKÄT.
Tänään tapahtui Turun palo, jossa suurin osa kaupungista paloi  maan tasalle.
Järisyttävästä tapahtumasta on tänään 186 vuotta.

Lisäksi 26 vuotta sitten, minä synnyin.

Se ei välttämättä ole hyvä uutinen.



  1. Minulla on vuosi aikaa traagiseen ikävuoteen 27, jolloin suurin osa taiteellisesti merkittävästä jengistä tappaa itsensä.
  2. "Aivot kehittyvät kaikilla ihmisillä noin 23-vuotiaaksi saakka. Tämänkin jälkeen ihmisen henkinen kehitys jatkuu edelleen, elämänkokemusten karttuessa. Kun ihminen on kehittynyt huippuunsa, hän ei aivan heti ala vanheta, vaan kehityksen huipun ja vanhenemisen alun välille jää muutaman vuoden mittainen ajanjakso, jolloin elimistössä ei tapahdu juurikaan kehitystä suuntaan tai toiseen. Yleensä tämä ajanjakso sijoittuu vuosiin 21-25." t. Wikipedia.

  3. En ole saavuttanut vielä mitään.

  4. Toisin kuin jotkut muut. (Tosin minun puvuntakkini istuisivat paremmin, ysk.)

  5. “You’re going to get old one day and die. You’re cool for now, but it will happen. You’re officially on notice. You won’t be young forever.”

  6. En todellakaan täytä suurinta osaa näistä ehdottoman tärkeistä säännöistä 

Mutta sain kruunun. 
Töissä. Normaalisti tätä kruunua käytetään vain tärkeinä päivinä, kuten kun prinsessat menevät naimisiin.

2013/07/22

ON MAANANTAIVIDEON AIKA: Osa 1, testivideo

Elina sanoi, että videobloggaukset eli VLOGGAUKSET ovat kuuminta hottia.




Did we do good? We did good right?

Terveisin,
lähes kolmekymppinen avioitunut pari pikkukaupungista

2013/07/17

MUSAKERHO OSA 2: Reggaerekka ja Lutherin rakkausviikset

MUSAKERHO OSA 2
~ ~ ~
Reggaerekka 
ja Lutherin rakkausviikset

Rakkaat lukijamme! Soittolista päivittyy viimein. Oh boys tänään on hillitöntä menoa.
Nämä biisit ovat minun ja Kain häistä, mutta kuuntelemme näitä kyllä koko ajan kotonakin.
Ja töissä. Ja Nagissa.
Ja lenkillä.
Siksi vaihdoimme nimeksi MUSAKERHO koska tässä KERHOSSA kuunnellaan HYVÄÄ MUSAA.

Muistin virkistämiseksi: tässä huikean MUSAKERHON osa 1. 

Soittolista on tässä alla tadaa! Tällä kertaa Hyvän Musiikin Ystäväkerhomme aloittaa tällä kertamme kappaleesta 6. Siis totta kai kannattaa kuunnella koko lista, koska tunnelmaan pääsee parhaiten niin.



1. Lord Est feat Petri Nygård - Reggaerekka

JOO, ON VÄHÄN VANHA. Mut mun mielestä tää on ikuisesti kesäbiisi nro 1.
Lisäksi mikään ei oo siistimpää kuin Petrin lyriikat. Peeeetriiiii!!!
Petrissä parasta on ne Petrin fanit, jotka identifioituvat sankariinsa yön pimeinä tunteina Tampereen keskustassa tai Tallinkin kyydissä ja kulkevat ympäriinsä huutelemassa SEOOOOMMMPPETRRRII vaikka ovat nimeltään Matti ja HYVÄSTIIISELVÄPÄIVÄÄ vaikka ovat sellaisen nähneet viimeksi ~helmikuussa.

2. Cliff Richard - Congratulations 

Onko söpömpää kuin tämä mies 
onnittelemassa sinua siitä, että olet onnistunut pokaamaan noin upean miehen! 
Harvemmin sitä saa puolison, jolla hampaat ja paita sopivat yhteen yhtä hyvin kuin hiukset ja rintakehän karvoitus.
Congratulations! Tämä oli muuten euroviisukin joskus aikoinaan. Euroviisutehtaasta ei vaan tule mitään muuta kuin hittiä hitin perään.

OIKAISU: Kai kertoi minulle juuri, että biisi kertookin siitä miten MUUT onnittelevat tätä miestä siitä, että hän on saanut vosun. 
Jotenkin tajusin biisin heti paremmin.

3. Big Sean & Nicki Minaj - Dance (A$$ Remix) - Explicit version

Ottakaa opiksenne: mikä tahansa biisi josta on A$$ REMIX on pakko olla täyttä kultaa.
Ainakin se remix. 

4. Lasse Mårtenson - Hei, hei pussycat

Hehe. Hehehehe.

5. Luther Vandross - Always and Forever

Jos Cliff on herkkunamu, Luther vasta onkin. Katsokaa vaikka Spotifysta tämän biisin yhteydessä näkyvää levyn kantta. Ajatelkaa nuo viikset kutittelemassa erityisiä paikkojasi always and forever, tämän biisin soidessa taustalta.

Kutumusiikkina: * * * * * / * * * * *

Kai tosin sanoo, että sille tulee huono olo tästä biisistä.
Olen varma, että se johtuu siitä, ettei sen heikko, anemiasta kärsivä vartalo kykene ymmärtämään Lutherin ja Lutherin aavistuksenohuinen viiksien ja rasvattujen hiuksien nerokkuutta. Yliannostus.

Yliannostus.
Palataan asiaan,

n

2013/06/27


THE HÄÄT, IIIa: Musiikista

Hirveän moni kysynyt, mitä meidän häissä soitettiin.
Eipä siinä, väki viihtyi tanssilattialla oikein nätisti (ks. isäni bilettää viime merkinnästä).

Ei makeaa mahan täydeltä, joten palasteltuna jaettua hääbiletystä.
Spotify-lista päivittyy jokaisen blogimerkinnän tullessa uunista ulos.




1. Jason Born - Boyfriend (Bbop & Rokstadi Edit) 
Bileet käyntiin tällä ikihitillä, joka on nyysitty Bieberiltä, nössitty ja runtattu kasaan editillä, joka tekee siitä amfetamiinihöyryissä eteenpäin puskevan pikkuveturin.
Tuleeko yhtään creepy olo? Tuleeko? Tuleeko? Sitä rakkaus on.
If I was your boyfriend, I'd never let you go ei ole koskaan kuulostanut enemmän kellariraiskaukselta.

Ja sitä, tyypit, on rakkaus.

2. Don Cherry - Brown Rice
Din din din din din din tsekit tsekit dikidikidin
Tämä on aivan ehdoton tanssilattian täyttäjä. Pelkkää c-osaa!
Joka ei lopu ikinä!
Ikinä.
dikidikidin.. din din din din din din...

3. Aarne Alligaattori ja Viidakkorumpu - Aarne Alligaattori
Noniin! Lapsiakin kun on kutsuttu, niin tällaista lapsille sopivaa musiikkia raiskaaja-alligaattorista. PANHUILUILLA! Ja hammaslääkärillä.

Tässä tulee Aarne, viidakoiden aarre!
Veikeä ja suuri tuo alligaattori!

Aarne tulee täältä, vihree yltäpäältä
hiipii pihoillamme tuo alligaattori


En myönnä, että olisin kutsunut Kaita hääyönä veikeäksi ja suureksi alligaattoriksi... < 3 puspus
Aarne kun on housuton
se hieman hämmentävää on
ei se silti pahojansa tee. 


Muuten vaan hiipii pihoillamme. Vihreänä yltäpäältä.

Aarne, jätä naapurin koira rauhaan!

Uh-oh.

4. Tobey Wilson - Blessings of Love
;_; < 3 tää kuvaa niin hyvin mua ja kaita..
esim:

love is a blossom~
with a nectar so sweet~

Siis tää on ihan me. Kuunnellaan tätä usein iltaisin vuosikertaviinin kanssa ja katsellaan toisiamme silmiin. Sitten alkaa itkettää koska tää on vaan niin kaunis ja ihana..
No nyt mua itkettää...  :(
ei pahasti mut hyvästi silleen että mun ja kain rakkaus on niin ihanaa nektaria ja siunausta ja silleen..

5. B*Witched - C'est la Vie
HEY HEY!
Ei jäädä nojailemaan kun voi bilettää! Jotta ei olisi ihan liian outo siirto äskeisestä, tämäkin biisi on lyrikoiltaan   syvällinen ja älykäs. Kansii oikeesti kuunnella ja lukea nämä samaan aikaan, ettei mikään tärkeä metafora mene ohi.
JA RANDOM-IRKKUOSUUS NANANANAANA HEI!

I wanna know just what to do
Is it very big is there room for two?
I got a house with the windows and doors
I'll show you mine if you show me yours

Okei.

I'm the wolf today, hey, hey, hey
I'll huff, I'll puff, I'll huff, I'll puff, I'll blow you away

Okei.

Do you play with the girls, play with the boys?
Do you ever get lonely playin' with your toys?

Öööööö, OKEI.

Ja mieleenpainuvan syvällinen kertsi:

Say you will, say you won't say you'll do what I don't say you're true say to me, c'est la vie
Say you will, say you won't say you'll do what I don't say you're true say to me, c'est la vie
Say you will, say you won't say you'll do what I don't say you're true say to me, wanna say, c'est la vie
Say you will, say you won't say you'll do what I don't say you're true say to me, 

c'est la vie c'est la vie, c'est la vie

Hei ihan sattumalta tuli mieleen, tiedättekö sen tunteen kun toistelee jotakin sanaa liikaa ja se alkaa kuulostaa hassulta?


palaamisiin, n

2013/06/16

Menimme naimisiin.
Vaikka 99% blogin lukijoista on pitänyt Kaita täysin homoseksuaalina, menimme naimisiin keskenämme (minä en ole mies).
Häistä on nyt viisi päivää, ja kokemus oli kerrassaan niin traumaattinen, että jouduimme vaihtamaan kaupunkia Suomen toiselle puolelle.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen,
presenting (vaihtelevalla kuvalaadulla):

Kolehmais-Ylis-hääviikon 10 kohokohtaa
eli miksi emme melkein menneet naimisiin
mutta kun kirkko oli varattu niin kai se oli pakko


  1. Nina vähän unohtelee
Järjestyksessä: missä avainlukukortti on; onko siellä rahaa; ai niin voi jumalauta nyt on sunnuntai; no kyllä uinu pärjää whiskas-ruoalla (ei pärjännyt); missä autonavaimet; missä sulhanen; missä lääkkeet; 
ai miten niin mun koekampaus ja -meikki olisivat olleet keskiviikkona, ei varmasti, ai olivat, okei; missä avaimet; missä avaimet; kahvimaito talkoolaisille; missä avaimet
missä avaimet
missä mun housut
missä avaimet


syytän kaikesta kurkiworkshopin paineita. ps. 1990-luvun viiltojäljet ovat tulleet takaisin muotiin 2010-luvulle sopivalla pastellitwistillä



     2. VPK, Bandidos ja karhu saapuivat kunnioittamaan häitä
"Miksi olen samassa hississä viiden bandidoslaisen kanssa", pohti eräs juhlavieras.
Tämän takia.
Meidän häämme olivat täsmälleen hautajaisten jälkeen.

Rakas älykäs isäni oli mukana tuossa kulkueessa. Oli sattunut aamulenkillään paikalle, joten totta kai lyöttäytyi joukon jatkoksi ja tutustui uusiin kivoihin kavereihin! 

Myös Porin Vapaapalokunta kunnioitti häitämme juhlamarssilla, samoin kuin tämä karhu, joka suorastaan vauhkoontui.

      3. Kaaso melkein tappoi ihmisen

Ette muuten usko, kuinka hyvin kuohuviinipullon korkki lentää hotellin parkkipaikalle viidennestä kerroksesta!
Hetkeä ennen kuolemaa. Niin viaton!


      4. Viime hetken google

KOHTAUS:
Isä, morsian ja kaaso morsiamen kammarissa 13.55.
Vihkimisen pitäisi alkaa hetken päästä.
Tyynen rauhan sijasta kolmikko yrittää saada älypuhelimesta googlattua, millä puolella morsiamen pitää kävellä alttarille. Morsian on itse niin hysteerinen, ettei löydä oikeita hakusanoja. 
Fun! 
Eikä sulhastakaan jännittänyt yhtään! Näemmä selvittiin alttarillekin asti.      

    5. Kynsi lähti irti
kaaso piti liikuttavan puheen. :( kynsi itki niin paljon, että naksahti irti.

Sittemmin olen karistanut niitä tyylikkäästi pitkin toimituksen lattiaa.
"Hei, olen Nina Ko.. Yl.. Ko... joku, ja tiputin juuri kynteni kättelyysi. Tulin tänne töihin."

    6. Pori vs. Savo
Jännitimme etukäteen, lähteekö kukaan mukaan ohjelmaan.
Ei suinkaan lähtenyt. Eeppisessä Pori vastaan Savo -kilpailussa taistelu meni niin pitkälle, että pikkupoika voitti skumppapullon ja juontajalta yritettiin viedä korvakoruja korvista.
Sukkahousut repeilivät! Shotteja kaadettiin päälle! Kukaan ei noudattanut ohjeita.

Hauskaa oli ja Pori voitti, pääasiassa koska oli niin hilpeän epäpätevä joka ainoassa tehtävässä.

    7. Pikkuveli itki koko juhlan ajan.

Tai ainakin aina kun minä näin, se itki. Loppuajan se oli näin:

WHOOOOOOOOOOOOOO

ja siihen liittyen:

     8. Mummi joraa. Iskä joraa. Setä joraa. 

Olkaa onnellisia, että nämä kuvat ovat näin blurrisotkua.
Oh lord.

Ehkä mäkin vähän.


     9. Eeppinen taistelu naimaoikeudesta

Koska naimisiinhan ei pääse ilman kimppua tai sukkanauhaa! Ei pääse!

Kati seisoi koko kimpunheiton ajan kädet puuskassa. kimppu päätyi sen jalkoihin, jonne kolme naikkosta sukelsi painimaan. Kati ei paininut. Lord no.

Sulhasen pikkuveli teki puolilaittoman taklauksen ja hävisi silti, sillä..

Voittajatiimi: pikkusiskon poikaystävä ja morsiamen entinen kämppis. Pikkusisko otti kuvan irvitellen.

  1. Seuraavan aamun aamiainen sänkyyn
Siitä ei ole kuvia. 
Mielikuva: avasin oven peittoon kääriytyneenä. Silmistä tipahteli irtoripsiä, lattialla olevasta irtoriisistä olisi voinut keittää aamupuuron.

Kantoivat sisälle kaksi pientä pöydällistä ruokaa ja täyden pannun kahvia ja KAHVILLA OLI PANNUMYSSY. 

Sitten pyöräilimme onnellisina ja hieman väsyneinä Kallolle katsomaan lintuja auringon lämmittämillä rantakallioilla. Yksi lintu kantoi poikasiaan selässään uidessaan. Joutsen lipui ohi välittämättä rahvaasta. Lokit tappelivat kalasta. Minä join kuohuviiniä.

Lupaan paremman kuvagallerian myöhemmin. HAHAHA ETTE VÄLTY SILTÄ HAHAHA.


terveisin: 
N

Kaikki kuvat: Emilia Ala-Rämi, Heikki Hartikainen, Nea Kolehmainen tai Nina Ylinen

2012/10/08

MAANANTAI-INSPISTÄ


TOIVON MAANANTAI-INSPISTÄ KAIKILLE TEILLE YSTÄVILLE!!!



Välitän sitä i-ha-nan Facebook-yhteisö Elämään Eksyneiden i-ha-nil-la kuvilla ja teksteillä. Toivon, että pysähdytte aamukiireidenne keskeltä ja hengitätte sisään tätä viisautta.


Ensinnäkin haleja kaikille!

Kai, ymmärrätkö?? En halua olla Sinun teatterisi LAVASTE. Vitut teatteristasi! Ja matkoista! Ja lahjoista!


Joo, anteeksi kun valutan näitä omia huoliani tänne.. on vähän masentanut viime aikoina tämä työttömyys ja kaikki.. Ja se, että olen lavaste tässä kulissielämässä..

Onneksi huominen
tulee
huomenna.

Jotenkin kauhean lohdullista tietää. Vähän niin kuin tänään on tänään ja eilen on eilen, tajuuttekste.
Tämä on puolestaan teille, jotka olette unohtaneet missä kerroksessa asutte:

Hyvää huomenta teillekin!!

Aukeaa viimeistään moottorisahalla!

Arvostan muuten noita typografiset rohkeita ratkaisuja: häkellyttävän äklö kuva taustalle ja sitten VYÖRYTETÄÄN TEKSTI KURSIIVILLA SILMIESI ETEEN JOTTA VARMASTI TAJUAT SEN SYVÄLLISEN MERKITYKSEN.



En tajunnut tästä suoraan sanottuna mitään, joten sen on pakko olla Älykästä.


Tämä perhonen sai minut antamaan anteeksi Kaille. Saat anteeksi, Kai. Suutelit myös sieluani... 
HUOMENTA MYÖS SINULLE, KAI.

OIKEIN HYVÄÄ MAANANTAITA!!! 
TOIVOO PALLOPÄÄKISSA

ps. onko "elämään eksynyt" poliittisesti korrekti ilmaisu sekakäyttäjälle? 
just asking. selittäisi paljon.

2012/10/07

Muistiinpanot työnhausta


Olen valitettavista käytännön syistä joutunut tutustumaan työmarkkinoihin hyvin läheisellä ja lämpimällä tavalla syyskuun alusta alkaen. Olisihan tässä muutakin tekemistä (kuten, ööh, opiskelu, gradu ja kissojen kanssa leikkiminen) mutta jos Kela päättää leikkiä mykkäkoulua niin leikkiköön.

EIKÄ SITÄ PAITSI ENNENKÄÄN OLLUT MITÄÄN TUKIA!
Suksilla hiihdettiin kouluun ja hiilikaivoksissa raadettiin 12 tunnin päiviä! Sitten kirjoitettiin gradu yhdessä illassa ja heijattiin kolmosia pahvilaatikosta väkerretyssä sängyssä samalla kun leipä kohosi!

Notes-to-self työnhakuprosessista
anteeks tää kuva ei ole minun, se on sivustolta gurupko india mut se oli niin pätevä

1. Puhelinmyyjä ei ole puhelinmyyjä

Haluaisitko puhelinmyyjäksi? Joo en minäkään. Ei muuten halua kukaan muukaan. Siksi pitää olla ihan super-sneaky että saa ihmisiä palkattua. Synonyymipeli on kivaa!

Nämä kaikki ovat sitten puhelinmyyntiä.
  • myyjä (ilmenee myös muodossa "aamu- ja iltamyyjä", "3G-myyjä"..) 
  • telemarkkinoija
  • myyntimestari
  • myyntineuvottelija
  • palvelumyyjä
  • asiakasneuvottelija
  • ajanvaraaja
  • asiakashankkija
  • alue-edustaja
  • myyntiedustaja
  • aluemyyjä
  • asentava myyjä
  • kampanjamyyjä
  • B-to-B-myyjä
  • buukkaaja
  • call-center-työntekijä
  • D-vitamiiniedustaja
  • edustaja
  • energiaratkaisumyyjä
  • esimiesharjoittelija
  • Facebook Myyjä
  • huippumyyjä
  • hyväntekeväisyyshankkija
  • hyväntekeväisyystyöntekijä
  • IT-palvelumyyjä
  • ilmoituskonsultti
  • markkinoija
  • mediamyyjä
  • myyntihenkilö
  • myyntimies/nainen
  • uusasiakashankkija
  • palveluneuvoja
Jaaaaa näin puhelinmyyntiä yritetään saada myytyä: 
  • ".. eikä takuupalkan saamiseksi ole mitään kieroja ehtoja"
  • "eikä työ ole koskaan pakkopullaa!"
  • "Nykyaikaiset työvälineet käyttöösi (tietokoneet)"
  • "Tule kokeilemaan siipiäsi nuorekkaassa ja rennossa myyntitiimissä ja kehittymään mielenkiintoisessa ja hyödyllisessä ammatissa!"
  • "Palkkioksi haastatteluun tulemisesta annamme sinulle Hesen lahjakortin riippumatta siitä tuletko haastatteluun vai et"
  • "Jos et vielä vakuuttunut, käväise sivuillamme tekemässä leikkimielinen Olisiko minusta puhelinmyyjäksi -testi!"
  • "Jonka takia arvostamme myyjiä sellaisena, kuin jokainen ja haluavat menestyä olemalla oma itsensä."
  • "Palkkamme on rehti ja nouseva tuntipalkka (min. 5€ / tunti pohjapalkka)"
  • "Ethän jätä tätä ainutlaatuista tilaisuutta käyttämättä?"
  • " Maksamme sinulle kaikilta tekemiltäsi tunneilta työehtosopimuksen mukaisen palkan."
  • "meillä on todella rento ja nuorekas ilmapiiri tämän lisäksi olemme jo laittaneet sinulle työtuolin valmiiksi ja odotamme nyt, että ottaisit sen käyttöösi!!"
  • "harjoitteluajan jälkeen mokkula käyttöön veloituksetta"
  • "kuumat juomat vapaasti käytössä"

2. Työt joihin sopisin ihan superhyvin mutta joihin minua ei ole haastateltu
  • oboen vuorotteleva äänenjohtaja
  • biostatistikon toimi
  • finanssimeklari
  • hyvinvointiohjaaja
  • rautakaupan myyjä
  • kuorma-auton kuljettaja
  • kirvesmies
  • aarporaaja 
  • höyläri
  • virtuaaliavustaja
3. Mahdolliset muut rahanhankintatavat (kokeilematta)
  • Perusta pehmo?pornosivusto, jossa Kai nuolee tikkaria. Kohderyhmä: vanhat homot. Ongelma: miten saat Kain suostumaan?
Vois olla Kai. Noi pojat muuten tekee muutakin kuin lukee tuossa sängyssä.
  • Laita Upu ja Kapu poseeraamaan Whiskasille ... 
Vois olla Uinu.

ja Friskiesille. Ongelma: miten saat kissat suostumaan? Millä puuterilla peitetään Kanelin ruttotauti ja Uinun murjotus? 
Vois olla Kapu.


  • Myy eroottisia novelleja Reginalle. Aha, se lopetettiin
  • Perusta Etsy-kauppa. Jos ihmiset saa myytyä tällaista, tällaista tai tällaista, on minullakin mahdollisuuksia.
  • Myy olemattomia Muumi-mukeja netissä. Ongelma: lehdistö kiinnostuu nopeasti.
  • Liity Johanna Tukiaisen tanssiryhmään. Ongelma: Johanna Tukiainen
    • Siskoni Johanna etsii uusia hyvännäköisiä, rohkeita, luotettavia ja ennakkoluulottomia tanssijoita http://www.dollsdancers.fi/ryhmäänsä, ikäraja: 21v-35v, mielellään vanhempia tyttöjä. Edessä mm. Kanarian 2 viikon ilmainen matka jonne Tuksu tarttee kivan ja rohkean esiintyjän mukaan. Kaikki kirjalliset sopparit tietty allekirjoitetaan sitä ennen! Ottakaa yhteyttä kuvien kanssa: johanna@dollsdancers.fi ja CV liitteeksi.

4. Hae toimeentulotukea heti maanantaina.



TÄMÄN BLOGIMERKINNÄN PIILOTARKOITUKSENA EI OLLUT SAADA TEITÄ PALKKAAMAAN MINUA TÖIHIN, MUTTA JOS SELLAINEN TARVE TULEE NIIN OTA YHTEYTTÄ. OLEN NUORI, VIRIILI JA HYMYILEVÄ, AHKERA, REIPAS JA TUNNOLLINEN JA JOUSTAVA JA KAIKKEA SIISTIÄ. PIDÄN ASIAKASPALVELUSTA JA YKSIN TYÖSKENTELYSTÄ JA RYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. OLEN FYYSISESTI AUTTAVASSA KUNNOSSA JA PUHUN MITÄ KIELTÄ HALUATKAAN MINUN PUHUVAN.
TYÖT JOITA EN TEE: KS. KOHTA 1. 

2012/10/01

Köyhä, tyhmä, sairas, kuoleva


Savon sydämessä makaa kuolonkorinoissaan kunta, jonne pääsee lentokoneella ja autolla. Kunta, jonka hallitus lyttäsi ajatuksen laskettelukeskuksesta ihmeellisenä muodikkaana höpinänä (kyseinen hippeilykeskus pelasti erään toisen samankaltaisen kunnan myöhemmin) ja kieltäytyi järkiperustein rakentamista sitä.

Oi Rautavaara! 


10 asiaa, jotka kaikkien pitäisi tietää Rautavaarasta

1. Rautavaara on Suomen sairain kunta (Iltalehti, 29.07.2012). Rautavaara on / on ollut jossain vaiheessa myös Suomen köyhin, toiseksi kouluttamattomin ( = tyhmin),  

2. Rautavaara on Suomen kolmanneksi huoltosuhteeltaan heikoin kunta (Tilastokeskus, Kuntakatsaus 2011). 
Edelle pinkoivat Kivijärvi ja Luhanka.

3. Rautavaaran kunta kuuluu pitkien etäisyyksien kuntien joukkoon. Rautavaara on ainoa niin kutsuttu pitkien etäisyyksien kunta Pohjois-Savossa. Suomessa on yhteensä 28 pitkien etäisyyksien kuntaa (rautavaara.fi) 

4. Rautavaaralla ei ole ns. mitään, joten kotisivuilla mainostetaan mm. näköalapaikalla. Meillä on näköalapaikka! Tulkaa tänne!

5. "Elinolot ovat Rautavaaralla olleet perinteisesti niukat. Pääasiallisina elinkeinoina ovat pitkään olleet metsätyöt sekä maatalous. Syrjäinen sijainti sekä aiemmin varsin huonot kulkuyhteydet ovat luonnollisesti vaikeuttaneet kunnan kehittymistä elinkeinojensa puolesta. (rautavaara.fi). 

Turhapa sitä on kaunistella saatana.


7. Rautavaaralla asuu tällä hetkellä rapiat 1 800 ihmistä. Heistä mututuntumalla noin 90% on jonkintasoisella eläkkeellä. 

8. Allekirjoittanut on aina väittänyt, että Rautavaaralla asuu käytännössä vain Komulaisia, Korhosia, Kolehmaisia, Korkalaisia ja muita Ko- alkuisia sukunimiä. 
Tämä kuva todistanee kohdat 1, 7 ja 8 - randomista kerätyissä pojissa on KOLME KORKALAISTA ja yksi Pulkkinen, joka selkeästi on tullut jostain muualta kylille.
(Ps. klikkaa kuva isommaksi niin pääset lukemaan kunnanjohtajan kommentit siitä, miksi Rautavaara on niin sairas).


9. Allekirjoittanut on Kolehmaisen ja Komulaisen lapsi. Äitini fysioterapia on Rautavaaralla edelleen, samoin molemmat mummolat ja iso liuta serkkuja (pääasiassa Kolehmaisia). Myös perheemme kesämökki on Rautavaaralla. Kaupassa kysytään että oletkossinä sen Ritvan tyttöjä. 

10. Täältä sopii kuunnella aetoa murretta

+ Tasapainoisempaa (?) näkemystä http://www.facebook.com/groups/5034658591/ 
En myönnä että olisi tullut koti-ikävä kuolevaan, surkeaan paikkaan, jota pidän yhtä paljon kotina kuin Siilinjärveä. Varsinkin kun sieltä löytyy myös mm. isäni koulukuvia. Yhyy.





toevoopi: kaappi-rautavaaralainen kolehmainen

2012/09/24

Shoppailuvinkkejä

Muistatteko, kun lapsena postiluukusta tipahteli ihania postimyyntikatalogeja? Niitä, joissa ei yleensä ollut mitään ostettavaa? Muistan kuolanneeni sieltä pääasiassa kirjakerhon esitteitä (nörde mikä nörde) ja kauhistelleeni erotiikkamainoksia.

.. vai oliko niitä? Miksi muistelen, että olisi ollut?

Kaipaan noita katalogeja. En sen pornon takia. Ne olivat niin ihastuttavan täynnä kaikkea ja etenkin täynnä kaikkea outoa.

Viime viikolla minulle kerrottiin ilouutinen! Katalogit ovat SIIRTYNEET INTERNETTIIN kuten kaikki muukin maailma. Tervetuloa! sanon. Tervetuloa!!

Kaikki allaolevat kuvat ovat suoraan katalogista. Pahoittelen rikettäni. En hanki niillä rahaa, lupaan.

Ninan shoppailuvinkit Select-katalogiin

Oli oikeasti tosi vaikea valita kun oli niin paljon kaikkea!

(laitoin tuommosia tekstejä tuonne kun muotiblogeissa niin kai tehdään?)

Paita, joka sopii kaikille! Mainostekstin mukaan sopii hameen ja housujen kanssa! Siis sekä hameen. Että housujen. Sopii itse asiassa ihan kaikille! Tuollainen tietty pussimaisuus ja pastellivärit ovat nimittäin muotia.



Tässäpä teille "kiehtovat sukat" joissa on - ja nyt kannattaa istua alas - KOLMIULOTTEINEN APPLIKAATIO. Siis 3D! Sukissa! En itse ole koskaan törmännyt vastaavaan muualla. Uskomatonta! KOLMEDEE.
Kiehtovat!

Lisää 3D-sukkia! Nämä ovat enemmän sesonkisukat tosin, onhan niissä liiskatut joulupukit. KIEHTOVAT.

Oletko puuma? Onko ongelmia saada miehet kiinnostumaan? Osta itsellesi uimapuku, joka suorastaan osoittaa -> vaginaaliselle <- alueellesi!
Huomaa, että kyseessä on myös Ladies Dream -mallisto, joten tietty bihenkisyys sujuu tässä puvussa myös.

Jatketaan samalla linjalla: 

SEKSIKKÄÄT ALUSHOUSUT. Niitä ei KOSKAAN ole liikaa - am i rite, tytöt? No, nyt lähtisi!
Jos siis näillä ei saa niin ei millään!

Miehille sen sijaan suosittelen tätä! INSTANT SIKSPÄK!
Lainaan nyt suoraan tätä mainoskirjasta, koska en tiedä tarpeeksi miesten jutuista (olenhan nainen)


 
”Men’s Super Shaperin”avulla vaatteet istuvat paremmin ja olosi onmiellyttävämpi! Tuetun selkäosan j a erikoisrakenteisen etupuolen avulla vatsa on sisällä jaryhti muuttuu paremman näköiseksi – saat hoikemman kehon! 80 % nylonia, 20 %elastaania. "

Se nyt siis on selvää, että olosi onmiellyttävämpi!
 Jaryhti muuttuu paremman näköiseksi ja kehosi täten on hoikempi! JA SIKSPÄKKI!



Entäpäs entäpäs haluatko ryöstää pankin? Totta kai, tässä taloustilanteessa.
Haluatko ryöstää pankin pakkasessa? Tässä oiva apu! Sopii kuulemma sekä miehille että naisille. Oho.




Tämä upea tuote sen sijaan EI ole naisille. Tässä on teille MIESTEN lompakko.
Siinä on kaksi setelivälikköä, läpinäkyvä tasku, neljä korttitaskua ja - uskokaa tai älkää - sen voi sulkea nepparilla.
Ja siksi, juuri siksi se on MIESTEN lompakko. 
Siellä on MIEHEN kuva ja SHELL-kortti ja jostakin hiton syystä FEMTIO KRONOR mutta se on varmaan jotenkin salamiehekästä.



Vituttaako kokoajan kumarella suihkussa?
MINUAKIN. Mutta ei kato hätää, tässä jalkapesujutut jotta EI tarvitse kumarrella. Ihan oikeasti! Kehitys on kehittynyt ja kehittänyt meille vekkulit kengännäköiset asiat, jotta ei varmasti tarvitse kumartua mihinkään MUTTA saa kuitenkin jalkapohjat puhtaaksi. Huhhuh. Ehdoton lemppari!

Seuraavaksi vähän omaa tykkäämistä, sillä olen eläinfani. Näitä upeita kuoseja on siis enemmänkin! Ei tarvii tyytyä kissoihin! 
KIEHTOVA kissatyyny
KIEHTOVA!
Katsokaa noita pikkupalleroita!

WUFFFF!
"Pehmeää, mukavaa ja söpöllä koiranpentu-kuviolla koristettua fleece-peitettä tarvitset varmasti! "
Ei lisättävää!

AINUTLAATUINEN kissakello, kuten sivusto ilmoittaa! 
Sanoisin että ihan yhtä ainutlaatuinen ja ekstraspesiaali kuin Kai! Jolla muuten on pian synttärit, hmmm ;)

(ps. näyttää vähän kannulta, eikö?) 

KISSAHAASTE! 
Haasteellinen palapeli, jossa on jopa 750 osaa! HAASTEELLINEN. 


Haasteellisesta puheenollen: olisitko uskonut, että tuo kello EI ole aitoa jalopuuta. Siis. EI ole aitoa puuta! 
Uskokaa tai älkää, sillä näin tulevaa klassikkoesinettä kuvaillaan kataloogissa:

Klassinen, tyylikkäästi muotoiltu seinäkello, jonka kellotaulussa, heilurissa ja etusivulla on kultaisia koristeluita. Seinäkello kaunistaa jokaista huonetta. Kauniisti koristeltu heiluri ja rauhoittavasti tikittävä kellokoneisto. Luonnolliselta vaikuttavaa jalopuuta jäljittelevää tekomateriaalia. Laadukas kellokoneisto. Tunti-, minuutti- ja sekuntiosoitin. Mitat: 35 (k) × 20 (l) × 7 (Ø) cm. Toimii 1:lla AA-paristolla (osta erikseen).
<3 p="p">


SAKSOFONIJOULUPUKKI! Se soittaa saksofoniaan! Haluaisin ostaa noita pöydällisen ja sitten ne pyöräilisivät tosiaan päin. Vähänkö se olisi joulutunnelmaa, hä.



Tai okei! Ehkä sekaan pari sheikkaavaa, masturboivaa joulukuusta! Siinä on toimiston pikkujoulubileet jo koossa.

Loppuun säästin suurimman ihmeen, koska veikkaan että noin yksi ihminen on lukenut tänne asti.
Tämä olkoon sitten sinun ja minun yhteinen salaisuus, okei? 


Jos lähinäkö alkaa heittää, ei tarvitse mennä Tiimariin ja ostaa halpislaseja!
Voi ostaa nämä:




  • Terävöittävät näköäsi!
  • Auttavat väsyneitä silmiä!
  • Käytännöllinen pilottimalli niin naisille kuin miehillekin!

  • Oletko likinäköinen? Luet paljon tai istut paljon tietokoneen ääressä? Ovatkosilmäsi väsyneet? Siinä tapauksessa sinun täytyy kokeilla näitä laseja, jotkaantavat sinulle täysin uuden näköterävyyden. Uusi tekniikka, jossa käytetääntieteellisesti jaettuja reikiä, auttaa silmiä tarkentumaan kohteeseen jaharjoittaa samalla silmälihaksiasi. Täydelliset sinulle, jos oletlikinäköinen, jos sinulla on harmaakaihi taiyksinkertaisesti tulee lukeapientä tekstiä. Kokeile näitä – taatusti yllätyt!
    Ehkä tuo kirjoittajaparka ei ollut noudattanut omaa neuvoaan? Anyways, olen VARMA että toimii + vähänkö fashion-statement. Näen jo sieluni silmin hipsterien käyttävän näitä läpi maailman. 
    Taatusti yllätyt!



    Jos löydät jotakin yhtä helmeä Selectin kuvastosta, vinkkaa ihmeessä meille muillekin kommenttiosiossa!

    terveisin nina
    (ps. select.fi ei maksanut minulle tästä ilmaisesta mainoksesta mitään, mutta ottaisin mielelläni vastaan esim. masturboivan joulukuusen)

    2012/04/20

    MIKS NOI SERVETIT ON VÄÄRÄN VÄRISIÄ??

    Olen erinäisistä syistä vieraillut hääfoorumeilla, hääblogeissa ja kyllästyneiden kotirouvien sosiaalisessa mediassa. 
    Erinäiset syyt liittyvät pääasiassa siihen, että olen menossa naimisiin. Olen tämän parin viikon maanisen hääsukelluksen aikana oppinut monta tärkeää asiaa. Ajattelin koota nämä pitsinhörhöiset vinkit ja tipsit tällaiseen rakkaussokeriseen postaukseen

    Kuolleen ruumiini yli 

    - mitä Ninan häihin ei tule vaikka vittu kuka käskis

     askarrellaan hei tässä vasaran kanssa viimeisillä hetkillä no worries ihan kohta on valmista


    1. Viivi ja Wagner 
    Kuvittelen, että kaikkien vuosina 2003-> naimisiin menneiden keskustelut ovat menneet suunnilleen näin.

    Morsian 1: Hei arvaa mikä meidän häiden teema on?
    Morsian 2: En tiiä!
    Morsian 1: Viivi ja Wagner! Meillä tulee niistä hääkakun koriste, kutsuun kuva, jokaiselle vieraalle oma sarjakuvastrippi ja tienvarsikyltitkin ovat Viiviä ja Wagneria!
    Morsian 2: Niin meillekin! Ihan sama juttu!! Sillä me muistutamme niin paljon Viiviä ja Wagneria!
    Morsian 1: Hahahha MIKÄ SATTUMA NIIN MEKIN.

    Joo ei ole sattuma.
    Viivi ja Wagner on tehty muistuttamaan joka ainoaa suomalaista pariskuntaa. Itsessään tässä ei ole mitään vikaa, mutta kun hääfoorumeita lukiessa käy nopeasti ilmi että V&W on se uniikki piirre suunnilleen jokaisessa suomalaisessa hääjuhlassa.

    Tehtäköön tässä vaiheessa kaikille ei-avioituneille ja tervejärkisille selväksi, että uniikki piirre on hyvin serious business häiden kanssa. Ei saa tehdä massahäitä! Pitää olla uniikki piirre vaikka ei MITÄÄN KEKSISI. Uniikkia pitää olla! Joten Viivi ja Wagner!!

    Koska ne kuvaa meitä.

    Kuvais varmaan meitäkin, jos Kailla olis ruutupöksyt koko ajan. Tai rinnat. Kumpiakaan sillä ei ole.
    TJEU

    2. Panhuilumusiikki
    Melkein aito keskustelu hääfoorumeilta:

    "Hei mä löysin jotain niiin ihanaaaaaaaaa kirjastosta! Sellanen cd, johon oli koottu kaikki 90-luvun ihanimmat rakkauslaulut! Mut silleen ihanasti panhuiluversioina"
    "Hei ihanaa!! Voitko kertoo tuon levyn nimen niin voin etsiä sitä itsekin??? Mikä olisi ihanampaa kuin panhuilut?"

    En tiedä. En kuule tiedä.
    Jos meidän juhlissa edes pihahtaa panhuilu? Se on siinä se avioliitto.

    3. Creepyt häälaulut
    Okei. Tämä voi tulla yllätyksenä mutta.
    Se ihana "Every step you take" ? Se ihan virallisestikin kertoo stalkkerista, ja on muutenkin ihan hillittömän ällöttävä. Ehkä se putoaa sitten siihen samaan ihmistyyppiin, jonka mielestä on ihanan romanttista kun Edward tuijottaa Bellaa koko yön parin kuukauden ajan ihan vaan koska huvitti.

    Tai I will always love you. Joka ihan muuten vaan kertoo rakkaussuhteen päättymisestä.
    Kyllä, linkitin tuohon panhuiluversion. Repikää siitä.

    Päästään suomalaisiin ihanuuksiin.
    Meillä ei soi vaikka kuka pyytäis tai anelisi
    - Finlanders - Oikeesti.
    - Mamba - mikään Mamban biisi
    - Yö - mikään Yön biisi
    - Popeda - ks. kaksi edeltävää

    4. Riitaa strippareista
    Malliesimerkki täällä.

    Mitä ne oikeasti pelkää?

    "OH GOD mies on menossa minun kanssani naimisiin ja näkee siivun alastonta ihoa muualla?? Sehän peruu häät saman tien ja ottaa vosun siitä itselleen ja sitten se vosu ottaa minun mekkoni tai vähintäänkin mies ajattelee sitä naista AINA KUN HARRASTAMME SEKSIÄ"  ?

    Itsehän otan sormuksen pois baariin lähtiessäni.

    5. Tiimarin KUTSU-tarroja
    No ei tule.
    Tai ylipäätään mitään "hihii itsetehty paperi" -kutsukortteja. Jos tekee itse, eikö voi tehdä tyylikkäästi itse?
    (olen varma että tämä kohta ampuu mua nilkkaan ja kaikki itse häihin tekemäni näyttää niin paskalta etten kehtaa ees mennä naimisiin) 

    6. Kermakakkua
    Kai kommentoi noita pukuja hyvin.
    "Näyttää kun jotain.. valuis alaspäin tuosta."

    Haluaisitko kirsikan päälle? Toffeekastiketta? hitto tuli nälkä
    kaikki kuvat Morsiusgallerian sivuilta

    7. Vaivaannuttavaa teemaa
    Rokokoohäät, anyone?
    Tai hei, miten olis keskiaikahäät!
    Tai hei, miten olis keijuhäät! Tai hei satumaahäät! Tai metsäteema! NAAMIAISHÄÄT
    KAIKKI VOIS PUKEUTUA JOTENKIN TIETYLLÄ TAVALLA

    En laita kuvaa, vaikka helposti saisin sellaisia eräistäkin rokokoohäistä jotka ovat tunnetusti aiheuttaneet traumoja (ja esiintymisiä naistenlehdissä AM I RITE KATI) eräissä meidänkin häidemme vieraista.

    8. Ei alkoholia
    Pffffffffffffffffffffffffffffffft.
    En tiedä kuka lähtisi niistä häistä aiemmin, sulhanen vai morsian.
    Saati päästäiskö ees naimisiin.

    9. Hillittömän vaivaannuttavaa hääkuvaa..
    ..joka on joskus ollut persoonallinen, mutta sitten päätyi naishelvetti Pinterestiin ja sitten kaikki "jonakin päivänä löydän prinssini" -naikkoset löysivät sen, uudelleenpinnasivat sen lauseen "i totally wanna do this!!!!" kera ja kappas vain kun kuvaideaa toistetaan sitten joka ainoassa ameriikanhäissä toteutetaan
    ja häätrendit tulevat Suomeen nopeammin kuin mikään muu trendi (tjeu: karkkibuffetit, photo boothit), joten ihan varmaan kaikki hipstermorsiot Alavudella ottavat tällaisia ihkusöpöjä kuvia:

    superoriginellia heti 100:n samanlaisen kuvan jälkeen


    10. Ylimääräistä.
    Tarkoitan
    a) ylimäärästä hääseuruetta. Mulle tulee kaaso. Kaille tulee bestman. Rimpiläine juontaa juhlat. Se siitä.
    Mä en tarvitse viittä morsiusneitoa joilla on kaikilla samanväriset puvut,
    enkä tarvitse sukulaiskakaroita heittelemään kukanlehtiä kirkon käytäville.

    b) ylimääräisiä juhlia. Samaan amerikkalaistapakategoriaan kuin jättihääseurue kuuluu myös rehearsal dinner, jolle suomimorsiot eivät ole jaksaneet keksiä edes suomenkielistä nimeä mutta niin sitä vaan rehearsal dinnereitä järjestellään.
    Sama juttu kihlajaisten kanssa. Anteeksi ihan kauheasti, mutta en tajua mitä järkeä on järjestää 100 hengen kihlajaisjuhlia. Mitä juhlimista sinne häihin riittää? Mitä? Miten, miksi, mitä.
    Me toisaalta oltiin niin paskoja (lue: köyhiä & tylsiä) ettei järjestetty edes kakkukahveja kenellekään.

    d) 4000 euron vihkisormusta. Joo ei.

    Plussa: ketään flippaamaan siitä, minkä värisiä servetit ovat
    joo, tiedättekö mitä, ei kiinnosta. Kiinnostaa sen verran, että pääsen alttarille, musta tulee rouva Ylinen ja että viina ja musiikki riittää aamukuuteen asti, ja että muillakin on kivaa kuin meillä.


    Sellasta. Mo.
    nina