Neo Space / photoshoot

Tämän vuoden Desuconissa 18.6. (sen lisäksi että con-seurani on upeaa) tein joitakin henkilökohtaisesti hyvin merkittäviä ja ennenkuulumattomia saavutuksia.

1. Cosplay oli valmis ennen lähtöä Lahteen!
2. Housuissani oli nappi!
3. Sain valmiiksi puvun, jonka halusin tehdä jo vuonna 2002, ja josta näin ollen olen puhunut viimeiset yhdeksän vuotta elämästäni, koska rakastan kyseisen hahmon palasiksi.

Siispä, säälittävän The War of Genesis III -nörtin uusin saavutus!

Saladin (The War of Genesis III part 2)

Masentunut ja surullinen verkkarisankarini hymyilee ehkä yhden sydäntäsärkevän kerran koko pelin aikana, mutta annettakoon se hänelle anteeksi.

En löytänyt hymyä kaikkien näiden screenshottieni seasta:


Kapinallisjohtajan elämä on rankkaa.

Me sen sijaan kiersimme epätoivoisella maisemamatkalla pitkin sateista Jyväskylän kaupunkia miettien mahdollista paikkaa ottaa kuvia, kunnes pitkien, hiostavien automatkojen jälkeen muistin käyväni koulua moisessa. Kaikki kuvat on ottanut Nina.



















- Kai

Rakas monikansallinen suuryhtiö..

Rentouduimme tänään.
Päätin Päätimme rentoutua kasvonaamioilla. Kai ei oikein pitänyt ajatuksesta.

"En vitussa kehtaa ostaa kasvonaamiota yksin >:("
sanoi kai.

Joten otimme Nissan Sunnyn (NAG) ja teimme 2.5km roadtripin, jonka aikana melkein ajoin toisen auton kylkeen. Liikenneympyrässä.
Joo.

Kai ei tykännyt mun ideasta vieläkään.

"Tää haisee hammastahnalle. Tää näyttää hammastahnalle. Miks mä maksoin hammastahnasta."
Et maksanut, ho.
Minä maksoin.

Miesmalli (huom. pikkusormi) vai allerginen reaktio?

Petyimme tuotteisiin.
Ne eivät olleet paksuja ja värikkäitä, kuten meille luvattiin.
Olisimme halunneet leikkiä alieneita, jotka pelastavat maailman.
Ei, olimme etanaliman peitossa :(

Then I was like:

Ehkä mullakin oli allerginen reaktio. Siis kun oikeasti olen kaunis. Huomaa myös Kain homotöyhtö.

Mut siis, hei , tosi hieno tuote!! Saatiin älyttömän hienot ihohuokoset ja rentouduttiin aromaterapeuttisesti ihan älyttömästi.

Katsokaa nyt täysin aitoa hymyämme:

Me siis kuultiin jostain, että kaikki bloggaajat saa kauheasti kaikkee tavaraa. Esim. pölynimureita ja tulostimia ja KAUNEUSTUOTTEITA, ja meillä ei tunnetusti ole moraalia joten jos kiinnostaa, rakas monikansallinen suuryhtiö: pennypapers@gmail.com, varma kehu (kuva ois kiva)!


t. Nina & Kai

PS
huomatkaa muuten ninan upea KESÄMIESPAITA noissa kuvissa.

PS II
Hei lukijakilpailun aika!!
Upeat palkinnot, kuten aina*.

Kuka tietää, mikä tämä upea perinneherkku on nimeltään?

Mainostan sitä muuten superterveellisenä, ruisjauhoo ja kaikkea, mutta piilotan aina sen pikkufaktan että 250g voita on aika paljon.
Vatkaan sen aina supernopeesti sokerin kanssa, että se näyttäisi enemmän taikinalta kuin, no emmätiedä, klöntiltä voita.

Mutku siinä on ruisjauhoo ja täysjyväohrajauhoo ja litra mustikoita = kumoaa voin&sokerin?







* pirkka-sipsejä, jos niitä jää jäljelle tämän illan jälkeen

BACK TO THE FUTURE: Pori!

Hei!
Olen Nina!
Voi olla, ettet muista minua. Se voi johtua siitä, ettemme ole päivittäneet blogia lähes tuhanteen vuoteen. Jos sanon, että jouduimme häkellyttävään aika-paikka -portaalikierteeseen ja siitä sitten rinnakkaistodellisuuteen ja sitten makasimme lattialla toipumassa tästä kaikesta, ette todennäköisesti usko.
En uskoisi minäkään.
Joskus totuus vain on tarua ihmeellisempää.

Otimme kuitenkin valokuvia.

Ensimmäinen etappi ihmematkallamme (joka kulkee nyt otsikkotagilla "Back to the Future" eli tulevaisuudessa "BttF") oli se Suomen toiseksi pelottavin kaupunki heti Lahden jälkeen: PORI.

Porilaisilla oli kakkua.

Miksi ihmeessä kukaan menisi Poriin? joku saattaa nyt kysyä.
Vastaus: Kai on sieltä kotoisin.
Kyllä,
asun porilaisen kanssa.

Porilainen pitää kakusta.

Ei,
välillä en itsekään ymmärrä mitä se puhuu. Porin murre on nimittäin, asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, yksi Suomen hankalimmista ottaa haltuun. Se kuulostaa siltä, että joku olisi ottanut normaalin keskustelun ja sitten päästänyt saksien kanssa riehaantuneen viisivuotiaan leikkaamaan irti kaiken ylimääräisen ja vähän päälle.
Minun korviini pori kuulostaa tältä:

"Ny me ka os mak"

tai

"Kis nuk ikkunal sit sil."

Porin lisäextrajännyys on mielikuvituksen puute paikkojen nimeämisessä. Heti, kun uskallan sinne takaisin, tuon teille kuvatodisteita. Jääköön tämä asia pöydälle siihen asti.

Palatkaamme siihen, miksi olimme Porissa: Kain serkut.

Ja yksi veli nimeltään Markus, joka pitää oluesta.

Kyllä, päättivät sitten järjestää serkkujuhlan ja puhua siellä poria ja ottaa yhden savolaisen mukaan.
Kuuntelin hillittömästi tätä ennen kuin suostuin menemään paikalle ja koetin juoda vodkaa tehokkaiksi pohjiksi.

Opin sen, että vodka + porilaiset = good.
Illan aikana pelattiin hysteerisen paljon. Ensin uutta lempipeliäni koskaan, eli BUZZia. Se on lempipelini, sillä voitin siinä joka kerta.

keskittyminen!!!

Sitten lauloimme ja tanssimme periporilaiseen tapaan.
Saimme Markuksen tanssimaan. Se oli häkellyttävää.

Markus tanssii.

Sitten esiin kaivettiin Alias.
Ei edes normaali Alias, vaan PARTY ALIAS.

Yours truly koki sillä hetkellä tarvetta ottaa vähän vahvempaa.

"Sit nää erikoisruudut on sellasia että.. mitenkäs.. se.."
tai oikeammin poriksi se meni suunnilleen näin:
"Si nä er-ru o selsi e.. mit.. se.."
En ole rasisti, olen murrerealisti.



Jostakin hämmentävästä syystä humalassa olevat porilaiset ovat yhtä huonoja Aliaksessa kuin minä. Markuksen ilme taustalla kuvaa yleistä mielialaa: että miten?

"hä?"

Markuksella tuskin olisi oikeutta ilmeillä.
Kai joutui pikkuveljensä pariksi. Hilarity ensued.

Kai: Mistä sä ostat sun levyt!
Markus: PIKKU-GEELTÄ!!

JOO, MÄKIN.

Muistan hatarasti, että yksi pari voitti muut ylettömällä selitysvirralla. En muista kuollaksenikaan mikä.

Tällä selityksellä ei ainakaan voitettu mitään, sen muistan..

Jostakin syystä meillä ei koskaan ole kuvia loppuillasta.
Se kuitenkin meni näin:

menimme Amarilloon, jonne porimafia oli järjestänyt loossin. Saimme ilmaista juotavaa, koska porimafia järjestää. Tanssimme onnellisena ja kohtasimme maailmankaikkeuden parhaimman tupakkakopin.

Taksi odotti meitä torin kulmalla (koska porimafia?) ja sitten palasimme kotiin.
En kuollut.
En oppinut puhumaan Poria.

Hyvä reissu, siis.

Morjens ensi kertaan (seuraava päivitys lokakuussa?),

ystävänen aikaportaalimatkailija
NINA

Huomaa: tämä merkintä on virallisesti kirjoitettu ja postattu ennen juhannusta 2011.

Penny Papers DOC: Hoarders

Nelosen toinen toistaan laadukkaammat 4D-dokumentit ovat näyttäneet ainakin puolelta vuodelta tuntuneen ajan sarjaa nimeltä Hoarders. Luulen, että jossain siinä kymmenennen viikon paikkeilla, kun orjallisesti tätä kaikkea seurasimme, vihdoin heräsimme karmivaan todellisuuteen ja ymmärsimme katsoa ympärillemme televisioruudun ulkopuolelle.

Mistä on kyse? Vuosikymmeniä kestäneestä tavaroiden, keräilyesineiden ja/tai roskien järjestelemättömästä hamstrauksesta, jonka vuoksi talo ja lähiympäristö röykkiöittäin ja vähitellen muuttuu elinkelvottomaksi. Joihinkin huoneisiin ei ole päästy vuosiin. Pilaantuneet ruuantähteet ja likaiset astiat jäävät. Tuhohyönteisiä löytyy, ulosteita löytyy, kuolleita ja kuiviksi muumioituneita lemmikkieläimiä (usein kissoja) voi löytyä vuosienkin tavaramäärien alta. Lapset perivät käyttäytymismallia. Mistään ei osata luopua.

Denial! Outrage! Frustration! Anger!




Joitakin ensimmäisiä hälyttäviä huomioita:
1) Ninalla on kaikki hamstraajan ominaispiirteet. Neuroottinen perfektionismi estää siivoamiseen. Kohtuus on vaikeasti ymmärrettävä käsite. Nina harjaa hammasharjalla sormenjälkiä mikronovesta, kun kissat hukkuvat tavaraan taustalla.
2) Nina ei siivoa jääkaappia, koska ei kestä heittää ruokaa pois. Homeinen jogurtti on parempi jättää huomiotta.
3) Ninan käsitys laukun tyhjentämisestä on heittää kaikki lattialle. "Ohho", sanoo Nina, kun roskaa putoaa taskusta.

Yhtäkkiä tulevaisuus näyttää uhkaavalta. Kahvitahrat matossa osuvat silmään. Kissa pissaa kerääntyneiden sanomalehtien päälle. Joudumme arvioimaan askeliamme päästäksemme olohuoneen roinaisen lattian läpi. Tuntuu siltä, että jotain on tehtävä.

Ennen järkyttävää kuvamateriaalia annamme teille kuitenkin monille ammattilaisillekin tutun tehtävän: kuinka monta kissaa täytyy pelastaa ja kuinka monesti? Montako elävää (tai kuollutta) kissaa löydät talosta? Eikun oikeasti, tarvitsemme apua, emme pysy itse laskuissa.
Kuvia on syytä katsoa tarkkaan (klikkaa isommaksi!)

Muistoja vai pelkkää hiekkaa?

Enpä tiedä, Nina. Tarvitsetko yhä lannoitusaineitta, joka näyttää epäilyttävästi muhkuraiselta ja klimppiseltä taikahiekalta?

Kasa avaamattomia värikkäitä muovileluja Pokémon-laatikossa.

1. Tämä palovaroitin ei hälyttänyt, kun keittiömme paloi.
2. Tämä paketillinen Pirkka-tamponeja löytyy taloudesta, jossa toinen ei käytä ja toinen ei tiedä kuinka moinen värkki toimii ("Kyllä mä näin ku pari tyyppiä joi kilpaa tamponit suupielissä").

Illan tullen epätoivo lisääntyy. Et sä voi viedä näitä!

Siivouksen yhteydessä käy ilmi lisää, yllättäviäkin huomioita, joista useita Kai välttelee:
1) Kai säästää jokaikisen pakkauksen, pahvilaatikon ja pakkausmuovin. Kaksi kaappia on täynnä pelkkiä tyhjiä pahvilaatikoita. Hän ei halua luopua niistä. ("Aattele nyt miten kivasti niihin pakkaa kaiken takasin.")
2) Kai, ylipäätään, säästää kaiken. Vaatekaapissa on mekkoja vuodelta 2002 ("Ei sitä tiiä jos joskus tarviin." Mihin? herää kiinnostava kysymys.)
3) Kai kerää takkeja kuin kilppareita Kinder-munista.
4) Samalla antaumuksella Kai kerää ilmaisia kondomiliukastepakkauksia homobileistä.
5) Vilteissämme on koiperhosia.
6) Sängyssämme on lutikoita.
7) Ninan lapsuuden puupalikkakuutiossa on multaa ja kuolleita toukkia.

Huom. Miesten kesken -kondomiliukastepakkaus, joka löytyi eräiden farkkujen takataskusta.

Ensimmäinen emotionaalinen luhistuminen tapahtuu ulkovarusteiden luona. Ninan punaiset Rocket Dogit. Pohja on kulunut puhki. Kantapäiden kirjaimet ovat kuluneet pois. Kengät ovat likaiset, ja monesti pestyt, kissa on pissannut niihin. Kengistä luovutaan.

Cosplayaajan oma kaappi on häpeällinen ja herättää kysymyksiä: tarvitsenko todella nyrkkini kokoista, likaista styroksikuutiota? Entä kerättyjä viinipullonkorkkeja? Kuivuneita maalejani? Uskallanko päästää niistä irti? Entä jos.

Osa elektroniikkaromusta, joka on aikoinaan vienyt meidät perikatoon. Voimmeko syyttää ketään?

Voimme: syyllinen.

Tilastollinen lopputulos: 16 roskapussillista sekajätettä, 2 jätesäkkiä elektroniikkaromua, neljä säkkiä kirpputoritavaraa, pahvilaatikollinen astioita lahjoitettavaksi, neljä pussia kierrätysvaatteita, pussi metalliromua, kaksi pussia lasiromua, kaksi luteista sänkyä, kaikki pahvilaatikkopakkaukset, kasa VHS:iä, pussillinen lääkkeitä ja paskainen matto.

Entä kuinka selvisimme taistosta lutikoita vastaan? Onko elämämme muuttunut parempaan? Siivoaako Nina? Jatkoa on tulossa (jos emme jatka tuhoavaa käytöstä ja huku uuteen roskaan sitä ennen).

- Kai

White Party / 2011

Harrastimme uudenvuoden vaihdetta vaihteeksi Helsingissä, sillä joku retardi sai päähänsä että on ihan älyttömän hyvä idea osallistua bileisiin, jotka a) kuulostavat rasistisilta b) eivät oikein sovi ihmisille, joiden luontainen ihonväri on kellertävän valkoinen.

Tämä postaus on tietenkin suunnattoman ajoissa, sillä olemme ihmisiä jotka ylipäätään ovat ajoissa kaikkialla ja kaikessa. Meillä on kuitenkin erittäin hyvä syy häkeltyä ja vaieta kuukaudeksi ja unohtaa kaikki muu. Saatte todennäköisesti sydäntäsärkevän reportaasin tästä kaikesta myöhemmin, mutta nyt palatkaamme hetkeksi aikaan, jolloin kaikki oli vielä hyvin.

Toisin kuin yleensä, ystävämme Canon ei ollut mukana, joten Elina lainasi ystävällisesti omaa pikkuräpsyään, joka itse asiassa toimi humalatiloissa paremmin kuin minkään pikkuräpsyn kuuluisi. Kiitos sen, voin jakaa nämä upeat kuvat.

Elina tekee ruokaa. Henkilökohtaisesti yksi paikallesaapumisen syistä oli nähdä Elinan tekevän ruokaa.

Ei siinä mitään että ruoka näytti paskalta. Kirjaimellisesti. Kyllä se hyvää oli, mutta.

Epäilevät tuomaat epäilevät kurkkuja. (Kati vasemmalla, jos ette tunnista.)

Sanon vaan että voiko terveellisemmältä näyttää.

No-ho Tranny Boy Design eläytyy hiuksiin.

"Miten sä voit näyttää siltä että isket ihmisiä vaikka sun kasvot ei näy?"
Elinasta .. en vaan tiedä.

En ole aivan varma miksi kiipeilin sohvalla.
Kai on huolissaan kampauksesta.

Huomattavaa on, että tässä vaiheessa mulla oli 2 mukia, joista vuoron perään join vodkaa.

Kaksi mukia. Elinasta en ihan oikeasti tiedä.

Sitten oli kurjaa. Ehkä tämä oli se vaihe illasta kun Kai alkaa kertoa traagisia keinulapsuustarinoitaan.

~dtm~

vain yksi muki (kerrallaan)

Siis kun en ihan oikeasti tiedä. Pääasiallinen hämmenykseni on se, mitä Elinalle tapahtui. Miksi sen käsi on mun rinnalla? :(

Napattiin pari pseudo-heteroa mukaan. Kai viihtyi niiden seurassa vähän liian hyvin. Nanna näyttää myös hieman liian onnelliselta, mutta ei.. ei mennä siihen. Eikä noihin jaettuihin sydäntarroihin.

Sitten kukaan ei enää ottanut kuvia sillä kaikki olivat hilpeitä.
En ymmärrä miten selvisin takaisin Myllypuro-ghettoon, mutta aamulla oli kuitenkin jäätävin krapula koskaan. Tiedättekö sellainen, että kun liikauttaa kättä sentin, on varma että kuolee? Sellainen, että kun ajattelee liian lujaa, on varma että kuolee? Sellainen.

Lopuksi koko illan summaava kuva, koska se ahdistaa ja hämmentää neitseellistä mieltäni liikaa ja haluan jakaa tämän trauman kaikkien teidän kanssanne.

apua.



ai niin:
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2011 
olkoon se kaunis ja hämmentävä. 

Laittaisin tuohon jotain vilkkuvaloja jos osaisin.


- nina

Pikkujouluspesiaali: Etsi kaksi virhettä!

Kas tässäpä kuvassa Penny Papersin uljas päivittäjähenkilökunta on valmistautumassa homopikkujouluhippoihin.

Kuvaan on kuitenkin eksynyt kaksi erhettä! Löydätkö ne juuri sinä, tarkkaavainen lukijamme?
Muistimmeko mainita upeat palkinnot?*


Palkintoina omakustanteinen matka Jyväskylään (meno-paluu), majoitus kissahotellissa ja ehkä muutama keksi.